Kahden Beni-kylän kävely

Ajelimme eilen Calpen (patikointipaikka) ja Altean (lounaspaikka) kaupungeista rannikolta puolisen tuntia sisämaahan ja vuoristoon päätyen Benimantell-kylän liepeille Vivood-maisemahotelliin. Hotelli koostuu 25 yksittäisestä mökistä/parakista, jotka on sijoiteltu vuoren rinteeseen melko huomaamattomasti. Kaikissa mökeissä on päätyseinä pelkkää ikkunaa ja ikkunasta näkyy komea vuoristomaisema. Siinä syy, miksi jätimme Los Limonerasin ihanan hotellin. Vidood-hotellissa on myös makea infinity-uima-allas, mutta tähän vuodenaikaan siinä ei valitettavasti tarkene uida.

Tällaiset näkymät on meidän huoneen ikkunaseinästä.

Tällaiselta "mökki" näyttää ulkoapäin.

Myös kylppärissä koko päätyseinä on ikkunaa.

Infinity-allas,

Tänään sää oli kauneudestaan huolimatta sen verran viileä, ettei edes altaan äärellä loikoilu houkutellut. Toivuimme siksi runsaasta aamiaisesta omassa huoneessa, olihan hieno maisema sielläkin hyvin läsnä. Ja kun ruoka oli sopivasti sulanut, lähdimme pienelle kävelylle.

Hotellilta jatkuu polku alaspäin kohti laakson pohjalla olevaa tekojärveä ja sinnepä me suuntasimme. Järven voisi kiertääkin, jolloin lenkille tulisi pituutta n. 10 km. Meitä ei se reitti kiinnostanut, mutta hotellilta alas matka oli sen verran lyhyt (500 m), että päätimme tulla takaisin läheltä kulkevaa tietä pitkin, jotta lenkille tulisi vähän lisää pituutta.

Tällaiselta "mökit" näyttävät rinteeseen päin.

Matka alas alkamassa.

Eipä niitä mökkejä kovin paljon rinteestä erota.

Järvi (tekojärvi) siintää alhaalla.

Embaslse de Guadalest eli Guadalestin tekojärvi. Täältä tulee vesi lähitienoon kyliin ja kaupunkeihin, mm. Benidormiin.

Jossain kohtaa polkua taisimme tehdä jonkin väärän valinnan risteyksissä, sillä polku muuttui melko haastavaksi, mutta onneksi pensaaseen sukeltanut kohta oli lyhyt ja sen jälkeen olimmekin Beniardán kylän laidalla. Oletimme tosin ensin saapuneemme Benimantellin kylään, joka on hotellia lähin.

Siellä häämöttää Beniardán kylä, jota tässä vaiheessa luulimme Benimantelliksi.

Melkoinen ryteikkö tuli vastaan, mutta sen läpi päästiin kumarassa edeten. 

Beniardá on pieni parinsadan asukkaan kylä. Sieltä löytyi parikin baaria, joista ensimmäisessä kohdalle osuneessa nautimme virvokkeita jaksaaksemme jatkaa matkaa. 

Virvokepaikka Beniardássa.

 Beniardásta jatkoimme tallustelua autotien viertä pitkin kohti Benimantellin kylää. Matkaa kylien välillä on kolmisen kilometriä ja se oli kutakuinkin koko ajan lievää nousua, joten aamiaisen rippeet kuluivat tallustellessa. Maisemat olivat upeat, ja näimme matkan varrella myös oliivipuusadon korjuuta.

Beniardán kylä on jäänyt jo melko alas.

Saatiin hetkeksi koiraseuraakin. Koiran omistajat olivat tien vieressä korjaamassa talteen oliiveja. 

En tiedä, onko tämä yleinen tapa oliivien poimintaan, mutta näin se ainakin tässä tehtiin: verkko maahan, johon puusta pudotettiin kypsät oliivit. 

Siinä on kärry täynnä oliiveja. 

Vihdoin saavuttiin Benimantellin kylään. Tässä vaiheessa oli jo sen verran nälkä, että päädyimme syömään ihan ensimmäiseen kohdalle osuneeseen ravintolaan. Se oli kylän tällä laidalla sijaitseva L'Obrer, ja sehän osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi.

Ravintolan sisätiloja. Olimme paikalla lounasajan loppuhetkillä, joten meidän lisäksemme ravintolassa oli vain muutama seurue. 

Ihana takka lämmitti, ja meidät sijoitettiin takkaa lähimpänä olleeseen pöytään. Kenties näytimme niin viluisilta! 

Menu oli taas kaiken kaikkiaan erittäin maittava, mutta erityisesti jälkkärini, sitruunakakku, oli suussa sulavan ihanaa. 

Maha täynnä hyvää ruokaa ja viiniä oli vielä talsittava loppumatka hotellille. Kävelymatkaa oli reilu kilometri, mutta iloksemme ei enää ylämäkeä, vaan enimmäkseen tasaista ja jopa jonkin verran alamäkeä. Lisäksi valtaosan tästä pätkästä tien vieressä kulki erillinen jalkakäytävä, joten ei tarvinnut väistellä autoja kuten näiden Beni-kylien välisellä pätkällä. 

Benimantell on hieman Beniardáa suurempi noin 500 asukkaallaan. 

Hienoja maisemia riitti loppuun asti. 

Kävelyretkelle kertyi matkaa kaikkiaan noin 6,5 kilometriä ja korkeuseroja noin 400 metriä. Ihan hyvä palautuslenkki eilisestä Calpe-noususta kipeytyneille lihaksille.

Huomenna jalat saavatkin enimmäkseen levätä, sillä vuorossa on ajomatka takaisin Madridiin. Loma alkaa kallistua loppuaan kohti ja paluulentomme Suomeen lähtee lauantaina aamupäivällä. Viimeinen yö kuluu siksi lähellä lentokenttää. Huomisen ajomatkan varrelle toivottavasti osuu vielä joitain kauniita paikkoja.

Yhä ylös kipuaa... eli Calpen huipulle

Tänään tehtiin reissun eka ja kaiketi ainoaksi jäävä patikointi. Piti olla sellainen "moderate" parin tunnin lenkki. "Moderate"-arvio oli peräisin minulla matkassa olevasta opaskirjasta, jossa on kuvattu 50 patikointireittiä Costa Blancan alueella. Valtaosa reiteistä on vähintään 15 km pitkiä ja kuvattu vaativiksi/rasittaviksi. Tämä tämänpäiväinen oli 3 km ja tosiaan piti olla suht helppo.

Tuon möhkäleen huipulla me kävimme!

Tämä patikointi/kiipeilykohde sijaitsee Calpen kaupungissa ja osui sopivasti reitin varrelle tänään, kun vaihdoimme majapaikkaa. Olisikohan nyppylä nimeltään Ifach, kun se kerran on Penyal d'Ifachin luonnonpuistossa.

Reitin alkuosa oli tasaista nousua tasaisella polulla n. 30 metrin mittaiselle tunnelille asti. Silloin oltiin tuossa yläpuolen kuvassa suunnilleen niillä korkeuksilla, joilla kasvillisuus loppuu ja alkaa pystymmät seinät. Tunnelin jälkeen myös kapuaminen muuttui haastavammaksi. Kapea polku ilman sen kummempia suojakaiteita, tiukimmissa paikoissa oli sentään köysi tai riimu, mistä ottaa tukea.

Eikä siinä vielä kaikki. Lopulta ei ollut mainittavaa polkuakaan, ainoastaan satunnaisesti löytyviä jalansijoja maastossa ja nekin hyvin epätasaisia. Kalkkikivikalliot olivat paikoitellen kuluneet hyvinkin sileiksi ja liukkaiksi.

No, ylös päästiin ja sieltä näkyvät maisemat olivat toki upeat. Minulla tosin maisemien ihastelu jäi vähemmälle, koska ylhäällä kanssaturistien lisäksi vastassa oli neljä kissaa! Kolme niistä olivat selvästi samaa perhettä, sellaisia raidallisia, yksi isompi ja kaksi pienempää. Neljäs oli "kuka ei kuulu joukkoon" -kisan voittaja, kokoharmaa katti. Opaskirja (se sama, joka piti reittiä vaatimattomana) tiesi myös kertoa kissaseurueesta, joten ihan yllätyksenä katit eivät tulleet, mutta olivat ne silti jotenkin odottamaton näky sellaisessa paikassa.

Valokuvauspaikka noin puolivälissä tunnelia ja huippua. Tänne oli vielä suht helppo patikointipätkä.

Polku, vailkkakin hieman kapea ja kalteva, mutta polku kuitenkin vielä tässä vaiheessa.

Punaiset läiskät kivissa kertoivat, missä reitti menee. Onneksi reitillä oli paljon muitakin turisteja ja tässä vaiheessa edellä meni sopivan rauhallista vauhtia vanhempi pariskunta, joka osasi etsiä reittimerkit rinteestä. Minä olisin taatusti painanut menemään merkkejä näkemättä ja päätynyt ties millaiseen pinteeseen.

Reitti oli juuri niin hankala kuin miltä tässä näyttää. Ja ehkä vielä hieman hankalampikin.

Mutta ylhäällä palkitsivat sekä kisut... 

... että näkymät.

Huippu on ilmeisesti 332 metrin korkeudessa, vaikka Sportstracker jostain syystä kertoikin meidän käyneen 550 metrissä. 

Seuraavassa niemessä häämöttää Benidormin kaupunki.

Calpen kaupungissa on n. 20 000 asukasta. Ja turisteja varmasti vähintään saman verran.

Alaspäin ei valitettavasti ollut mitään oikoreittiä, vaan takaisin oli palattava sama haastava reitti. Ainakin hermoille matka alaspäin oli vielä raastavampi, sillä kivet olivat paikoitellen todellakin liukkaita. 

Siinä se reitti menee, selvästikin.

Lokkeja täällä on aivan valtavasti. 

Reitti (polku) menee tuossa, missä on nuo köydet tukena.

Tunneli näyttää kuvassa kenties melko vaakasuoralta, mutta kyllä sekin aikamoinen mäki oli. Reunassa oleva köysi oli tarpeen varsinkin alaspäin tullessa.

Tunnelin jälkeen loppumatka alas olikin sitten tätä ihanaa tasaista tietä. 

Huh, siitä selvittiin!

Ja tässä vielä vuorimöhkäle parkkipaikalta kuvattuna. 

Onneksi meillä ei ollut Calpesta kuin reilun puolen tunnin ajomatka uuteen majapaikkaamme. Nyt on jalat niin puhki, että huominen kuluu mitä todennäköisimmin altaan äärellä lojuen.

Moraira ja Los Limoneros

Eilen jätimme taaksemme Valencian kaupungin ja Airbnb-kämpän. Suunta oli etelämpään Costa Blancan alueelle. Mitään hirmuisen pitkää automatkaa emme halunneet, joten seuraava majapaikka oli valittu noin 100 kilometrin päästä ja valinta tapahtui hotelli- ei paikkakuntalähtöisesti. Eli mistä löysin mukavanoloisen hotellin, sinne suuntasimme.

Ja tällä kertaa se hotelli sattui sijaitsemaan Moraira-nimisessä pienessä kaupungissa. Kaupunki osoittautui hyvin miellyttäväksi. Varsin hiljainen se tähän aikaan vuodesta on ja tunnemme itsemme vaihteeksi hyvin nuoreksi eläkeläisten seassa.

Hiljainen on myös hotellimme, Los Limoneros. Ajomatkalla Valenciasta tänne ehdin jo huolestua, mihin mahdamme olla menossa, kun hotellista soitettiin ja kyseltiin, mihin aikaan mahdamme olla tulossa - hän kun on paikalla vain klo 15 asti. No, ehdittiin perille ennen sitä ja hotelli osoittautui oikein viehättäväksi. Näin off-seasonina asiakkaita on tosi vähän (meidän lisäksemme olen nähnyt yhden pariskunnan ja toisen kämpän edessä auton parkissa), joten hotellissa on henkilökuntaa paikalla vain päivävuoron ajan.

Harmillisesti juuri eilen alkoi puhaltaa kylmä pohjoistuuli viilentäen säätä merkittävästi. Aurinko kuitenkin jaksaa paistaa, joten vietimme sekä eilisen iltapäivän että tänään koko päivän hotellin uima-altaalla, enemmän tai vähemmän pukeissa. Uima-altaaseen emme pulahtaneet.

Eilisiltana kävelimme Morairan keskustaan ja rantaan, matkaan meni viitisen minuuttia eli todella lähellä ovat, vaikka hotelli sijaitseekin rauhallisella alueella. Tänään ei sitten ollakaan edetty hotellin omaa ravintolaa pidemmälle, koska suunnitelmissa oli viettää täydellinen lököpäivä ja sellaisen myös vietimme.

Hotelli, kuten myös kaupunki, on tosiaan niin viehättävä, että harkitsimme jo viettävämme täällä pari päivää lisää eli loppuloman ennen Madridiin paluuta. Käytin nyt illalla kuitenkin melkoisesti aikaa Costa Blancan hotellitarjontaa selaten. Lopulta sitten löytyi kuin löytyikin sellainen, jonka takia - toivottavasti - kannattaa jättää tämä Los Limoneros taakse. Eli huomenna taas matka jatkuu, mutta minne, siitä lisää myöhemmin!

Ajelimme Valenciasta etelään mahdollisimman lähellä merta ja tilaisuuden tullen poikkesimme vilkaisemaan Välimerta - ensimmäisen kerran tällä reissulla!

Alkumatkasta reitti kulki jonkin luonnonpuiston halki, missä meitä ihmetyttivät kovin kosteat maa-alueet, jotka vaikuttivat jonkinlaisilta pelloilta. Voisivatko olla riisipeltoja?

Los Limoneros -hotellin ravintolarakennus huoneemme parvekkeelta kuvattuna. 

Ja uima-allas parvekkeelta kuvattuna. Todella viehättävä pihapiiri, ja hotelli on sopivan pieni (18 huonetta), että tuskinpa täällä kovin pahaa ruuhkaa ja vilskettä on kiireisimpäänkään aikaan kesällä. 

Mini saatiin parkkiin ihan kämpän eteen. 

Kuvan patsaat enteilivät ostoskatua!

Morairan keskustan kujia. 

Rannassa oli paljon ravintoloita. 

Jonkinlainen linnoitus täältäkin löytyy. 

Tietenkin syötiin taas!

Mies ja koira -patsas.

Uima-allas iltavalaistuksessa.

Näkymät aamupalapöydästä.

Meidän parveke on ylärivissä toinen vasemmalta. Vilukissalla piti olla aamulla vähän enemmän vaatetusta taretakseen altaalla.

Välillä tarkeni kevyemminkin!